Category

Johtamisviestintä

Johtamisviestintä

”En tiedä.”

Marianne Falck-Hvilstafeldt latasi viimeksi eetteriin erittäin inspiroivan ja mustalla huumorilla höystetyn tekstin alituiseen epäonnistuvasta johtajasta ja siitä, kuinka se ei kuitenkaan ole ongelma.

Teksti sai ajatuksissani lisäpontta, kun törmäsin LinkedIn:ssä erään nuoren, tuoreen, loistavan isännöitsijän oppimispäiväkirjapostaukseen yhtiökokousjännityksestä. Mitä jos kokouksessa ei osaakaan heti vastata kaikkiin kysymyksiin?

Rivien välistä kuulsi pohdinta siitä, mitä jos osakkaat eivät luotakaan minuun, eivät uskokaan, että osaan, pettyvät, jos en pystykään olemaan heille se asiantuntija, mitä he minulta odottavat.

Jos sanoo, ettei tiedä, on tosi paljas ja haavoittuva.

Johtajan pitää osata sanoa, ettei tiedä

Asiantuntija ja johtaja painivat aivan samojen asioiden kanssa joka päivä. Johtajaa on totuttu pitämään vastausautomaattina, jonka pitäisi tietää kaikesta kaikki ja hänen olisi tärkeää myös kyetä lunastamaan odotukset, jotta johtajuus oikeasti rakentuisi.

Kuitenkin kaikki tietävät, ettei ole mitään kauheampaa ja epäluottamusta nostattavampaa kuin olla tekemisissä asiantuntijan tai johtajan kanssa, joka väittää tietävänsä kaikesta kaiken. Arkijärkikin sanoo sen olevan ihan täyttä puppua. Kukaan ei voi tietää ja osata kaikkea.

Johtajan jos kenen, pitää kyetä tunnistamaan tilanteet, joissa on osattava sanoa, ettei tiedä.

Miten sitten lunastaa johtajuuden kaikkitietävyyden odotukset?

Johtajan on osoitettava samaan aikaan vahvaa asiantuntijuutta ja osaamista, jotta olisi uskottava, mutta samaan aikaan on oltava todella nöyrä ja tietoinen kaikesta, mitä ei tiedä. ”On osoitettava osaamista kerskumatta tällä, ja nöyryyttä ilman, että siitä tulee ryömimistä”, kuten Alf Rehn sanoisi.

Miten ihmeessä tässä ristiaallokossa selviää? Yksi oivallus asiaan on ainakin se, että on oltava jossain ylivoimaisen erinomainen, jotta voi osoittaa johtajuutta.

On oltava jotain omaa, aitoa erityislaatuisuutta ja osaamista, mutta on harhaa, että pitäisi olla priimus kaikessa. Se, että ymmärtää sen, mikä on se oma, vaikka kapeakin, mutta erityislaatuinen osaamisen kokonaisuus, on avain luotettavuuteen, uskottavuuteen ja siihen, että ihmiset haluavat seurata juuri sinua.

Huiput reflektoivat itseään läpi elämän

Henrik Dettmann totesi HS kolumnissaan urheilun huipuista että ”kaikki tapaamani huippusuorittajat ovat päätyneet asemaansa pitkällisen itsetutkiskelun kautta.”

Asiantuntijuuteen ja johtajuuteen kuuluu kyky ja halu reflektoida itseään ja toisaalta kyky kuulostella palautetta, jota itsestään saa. Jos ei pysty analysoimaan itseään ja omia sokeita pisteitään, ei voi nähdä, millainen on ja missä on priimus. Ja tähän tarvitaan ympäröivän yhteisön ja ihmisten apua.

Kuten tuore isännöitsijäkin oivalsi kirjoituksessaan, työkavereilta saatu tuki on yksi tärkeimpiä avaimia itseymmärrykseen ja luottamuksen syntymiseen. Työkavereiden palaute saa hyväksymään myös sen, että on ihan ok sanoa ”en tiedä”, asioihin voi kuitenkin aina palata myös kokouksen jälkeen.

 

Tämän kirjoituksen inspiraation lähteinä olivat:

  • Johtajuuden ristiriidat – Miksi johtaja aina epäonnistuu ja miksei se ole ongelma, Alf Rehn, Docendo, 2018
  • HS kolumni 7.5.2021 Huippusuorittaja Dirk Nowitzkin salaisuus, Henrik Dettmann

Teos: ”Coyocan”, Katariina Guthwert 2019

Lue lisää
Johtamisviestintä

Pitääkö puhumiselle sanoa joskus ”ei”?

Olemme aiemmissa teksteissä puhuneet Mariannen kanssa paljon viestimisestä, johdettavien kuuntelemisesta ja heidän perustarpeistaan tulla kuulluiksi, nähdyiksi ja arvostetuiksi. Olemme todenneet, että puhuminen ja kommunikointi ovat johtajan tärkeimpiä työtehtäviä ja dialogisen johtajuuteen kuuluu kyky kuunnella.

Mutta pitääkö johtajan aina jaksaa kuunnella ja keskustella? Voiko johtaja joskus sanoa keskustelulle ”ei”?

Kuunteleminen tekee hyvää

Ihmiset voivat hyvin, kun heitä kuunnellaan eikä ongelmien, epäselvyyksien tai vaikeuksien kanssa jätetä yksin. Luottamuksellisen keskusteluyhteyden synnyttäminen ja ylläpitäminen auttaa johtajaakin pysymään kartalla johdettavien jaksamisesta, kuormituksesta ja ylipäätään asioista, jotka vaikuttavat heidän hyvinvointiinsa ja mahdollisuuksiinsa suoriutua tehtävistään.

Luottamus synnyttää myös yhteyden, jonka avulla asioista kuulee yleensä hyvissä ajoin niin, että niihin pystyy reagoimaan ja hankalissa tilanteissa tarjoamaan apua ennen kuin mikään isompi riski, vahinko tai uupuminen realisoituu. Näistä lähtökohdista ajateltuna johtajan ei oikeastaan koskaan kannattaisi sanoa keskustelulle ”ei”.

Jaksamisen rajat

Kun suurella myötätunnolla kuuntelee ihmisiä, pyrkii ymmärtämään ja auttamaan, on kuitenkin vaarana, että johtaja uupuu itse. Kukaan ei pysty määräänsä enempää ottamaan ongelmia ja tunnekuormaa vastaan tai kantaakseen. Voi käydä niin, että hyvää tarkoittava auttamisenhalu ajaa johtajan itsensä myötätuntouupumukseen. Tunteet tarttuvat ja johdettavan tunteet muuttuvat myös johtajan tunteiksi.

Yleisesti ihmisillä, minullakin, on vahva uskomus siitä, että puhuminen ja kuuntelu auttavat aina. Kyseessä on kuitenkin uskomus, ei fakta, eikä se siten ole totta kaikissa tilanteissa ja kaikille. Silloin, kun keskustelu ja kuuntelu eivät auta, on syytä laittaa hommalle stoppi. Stoppi pitää laittaa joskus, vaikka ajattelenkin, että johtajan sietokyvyn pitää olla melko korkea.

Oman jaksamisen rajat voivat hahmottua esimerkiksi kysymällä itseltään, kuinka kauan keskustelu tekee todellisuudessa toiselle hyvää, onko keskustelun jatkaminen reilua ja tasapuolista muille ja ylipäätään asettamalla keskustelulle myös konkreettiset aikarajat.

Rajattomuus imee puoleensa rajojen ylityksiä, joten on hyvä olla tietoinen omasta voinnista ja sen rajoista ja myös oman ammatillisen roolin rajoista. Kaikille keskusteluille ei ole tarpeen antaa loputtomasti happea ja elintilaa. Johtajan pitää olla tietoinen siitä, että se, mihin kiinnitämme huomiota, kasvaa.

Teos: ”Kaiken yllä kaartuva taivas”, Irja Nuru 2021, 100x100cm, sekatekniikka kankaalle. Tiedustelut www.instagram.com/irja_nuru

Lue lisää