Päätöksenteko arkistot

”En tiedä.”

9.5.2021

Marianne Falck-Hvilstafeldt latasi viimeksi eetteriin erittäin inspiroivan ja mustalla huumorilla höystetyn tekstin alituiseen epäonnistuvasta johtajasta ja siitä, kuinka se ei kuitenkaan ole ongelma.

Teksti sai ajatuksissani lisäpontta, kun törmäsin LinkedIn:ssä erään nuoren, tuoreen, loistavan isännöitsijän oppimispäiväkirjapostaukseen yhtiökokousjännityksestä. Mitä jos kokouksessa ei osaakaan heti vastata kaikkiin kysymyksiin?

Rivien välistä kuulsi pohdinta siitä, mitä jos osakkaat eivät luotakaan minuun, eivät uskokaan, että osaan, pettyvät, jos en pystykään olemaan heille se asiantuntija, mitä he minulta odottavat.

Jos sanoo, ettei tiedä, on tosi paljas ja haavoittuva.

Johtajan pitää osata sanoa, ettei tiedä

Asiantuntija ja johtaja painivat aivan samojen asioiden kanssa joka päivä. Johtajaa on totuttu pitämään vastausautomaattina, jonka pitäisi tietää kaikesta kaikki ja hänen olisi tärkeää myös kyetä lunastamaan odotukset, jotta johtajuus oikeasti rakentuisi.

Kuitenkin kaikki tietävät, ettei ole mitään kauheampaa ja epäluottamusta nostattavampaa kuin olla tekemisissä asiantuntijan tai johtajan kanssa, joka väittää tietävänsä kaikesta kaiken. Arkijärkikin sanoo sen olevan ihan täyttä puppua. Kukaan ei voi tietää ja osata kaikkea.

Johtajan jos kenen, pitää kyetä tunnistamaan tilanteet, joissa on osattava sanoa, ettei tiedä.

Miten sitten lunastaa johtajuuden kaikkitietävyyden odotukset?

Johtajan on osoitettava samaan aikaan vahvaa asiantuntijuutta ja osaamista, jotta olisi uskottava, mutta samaan aikaan on oltava todella nöyrä ja tietoinen kaikesta, mitä ei tiedä. ”On osoitettava osaamista kerskumatta tällä, ja nöyryyttä ilman, että siitä tulee ryömimistä”, kuten Alf Rehn sanoisi.

Miten ihmeessä tässä ristiaallokossa selviää? Yksi oivallus asiaan on ainakin se, että on oltava jossain ylivoimaisen erinomainen, jotta voi osoittaa johtajuutta.

On oltava jotain omaa, aitoa erityislaatuisuutta ja osaamista, mutta on harhaa, että pitäisi olla priimus kaikessa. Se, että ymmärtää sen, mikä on se oma, vaikka kapeakin, mutta erityislaatuinen osaamisen kokonaisuus, on avain luotettavuuteen, uskottavuuteen ja siihen, että ihmiset haluavat seurata juuri sinua.

Huiput reflektoivat itseään läpi elämän

Henrik Dettmann totesi HS kolumnissaan urheilun huipuista että ”kaikki tapaamani huippusuorittajat ovat päätyneet asemaansa pitkällisen itsetutkiskelun kautta.”

Asiantuntijuuteen ja johtajuuteen kuuluu kyky ja halu reflektoida itseään ja toisaalta kyky kuulostella palautetta, jota itsestään saa. Jos ei pysty analysoimaan itseään ja omia sokeita pisteitään, ei voi nähdä, millainen on ja missä on priimus. Ja tähän tarvitaan ympäröivän yhteisön ja ihmisten apua.

Kuten tuore isännöitsijäkin oivalsi kirjoituksessaan, työkavereilta saatu tuki on yksi tärkeimpiä avaimia itseymmärrykseen ja luottamuksen syntymiseen. Työkavereiden palaute saa hyväksymään myös sen, että on ihan ok sanoa ”en tiedä”, asioihin voi kuitenkin aina palata myös kokouksen jälkeen.

Tämän kirjoituksen inspiraation lähteinä olivat:

Johtajuuden ristiriidat – Miksi johtaja aina epäonnistuu ja miksei se ole ongelma, Alf Rehn, Docendo, 2018
HS kolumni 7.5.2021 Huippusuorittaja Dirk Nowitzkin salaisuus, Henrik Dettmann

Teos: ”Coyocan”, Katariina Guthwert 2019

Lue lisää

Yleinen

Johtaja luovii jokapäiväisten ristiriitojen aallokossa

25.4.2021

Haluatko yksinäisen ja vaativan työn, jossa epäonnistuminen on varmaa?

Johtaminen on ristiriitaista hommaa ja siinä vaaditaan ristiriitaisuuksien sietämistä. Johtajuudessa vaaditaan isoa pensseliä ja strategista ajattelukykyä ja toisaalta arkisten asioiden ratkaisemista, jotka voivat näyttää pieneltä näpertelyltä mutta saattavat ilmentää haluttua suuntaa ja yhdessä viedä kohti tavoitteita.

Hyvä esihenkilötyö ja ns. palveleva johtajuus on johdettavien ymmärtämistä, kuuntelemista, sparrailua ja kannustamista. Myös toiveiden kuuntelua ja mahdollistamista. Mutta johtajan on katsottava kokonaisuutta ja toimittava strategian ja omistajatahdon mukaisesti kohti haluttua suuntaa. Silloin yksittäisten alaisten toiveisiin ja odotuksiin vastaaminen voi olla niiden kanssa ristiriidassa.

Arvostetun (ja myös kiistellyn) jalkapallovalmentaja José Mourinhon sanoin johtaja kuten jalkapallovalmentaja ei valmenna yksittäistä jalkapalloilijaa vaan jalkapallojoukkuetta. Toki johtaja samalla ”valmentaa” myös yksilöitä, mutta vastuu on koko porukasta.

Joskus johtajan on osoitettava suunta ja tehtävä ratkaisu vastoin yksittäisten henkilöiden näkemyksiä. Mitä palvelevampi johtaja, sitä suurempaa sisäistä toiveen ja pakon välistä ristiriitaa hän kokee tällaisella hetkellä.

Miksi johtajan kannattaa joskus mikromanageerata?

Johtajia syytetään usein huonoista päätöksistä tai ainakin huonosti valmistellusta päätöksenteosta. Toisaalta päättämätöntä johtajaa pidetään kaikkein huonoimpana. Johtamiseen kuuluu päätösten tekeminen. Johtajalla on oltava paksu nahka mutta samalla herkät tuntosarvet ja korvat auki, mutta pystyttävä tekemään epäkiitollisia ratkaisuja.

Ratkaisut tehdään siinä hetkessä vallitsevan tietämyksen pohjalta. Kaikkia taustoja ei aina voi avata, ja varsinkin yksittäisiin henkilöihin liittyvissä asioissa liikkumatila taustoittaa on kapea.

Jos päätöksenteko on suoraviivaista, aina joku kokee päätöksenteon liian nopeana tai ettei olla käyty tarpeeksi keskustelua tai että ”minun mielipidettä” ei ole kysytty. Jos taas päätöksentekokulttuuri on hyvin keskusteleva ja ajan kanssa pohdiskeleva, voidaan se kokea turhauttavana jahkaamisena ja johtaja näyttäytyä kyvyttömänä päätöksentekijänä.

Usein johtajaa syytetään myös mikromanageerauksesta ja samalla siitä, että ”minun työstäni pomo ei ymmärrä tarpeeksi”. Mikromanageeraus koetaan voimakkaasti epämiellyttävänä, koska omaan työhön koetaan puuttuvan henkilön, joka ei tiedä työtehtävän tai asian kaikkia yksityiskohtia. Mutta kauempaa näkee kokonaisuuden ja joskus jotain mitä lähinäkö ei erota.

Lisäksi johdettava ei taas tiedä sitä näkymää, josta johtaja lähestyy asiaa, sillä yksittäisellä asialla voikin olla suuri merkitys strategisesti tai kokonaisuudelle. Yksittäisetkin teot isompana joukkona johtavat kohti haluttua suuntaa. Toisinaan johtajan on syytäkin puuttua yksittäisiin asioihin.

Ristiriidat ja niiden hallinta kuuluvat johtamiseen. Jos haluat henkisesti yksinäisen duunin, jossa epäonnistut varmasti ainakin jostakin näkökulmasta, aina joku on tyytymätön työhösi tai tapaasi tehdä sitä, työtäsi arvostellaan ilman että voit useinkaan avoimesti kertoa miksi asiat oli pakko tehdä niin kuin piti (ainakaan kaikilta osin) ja jossa vastaat aina viime kädessä muiden töistä ja tekemättä jättämisistä, on johtajan työ sinua varten. Johtajana et tunne olevasi fiksuutesi huipulla, etenkin asiantuntija-organisaatiossa alaisesi tietävät aina yksittäiset osa-alueet ja asiat paremmin kuin sinä.

Johtajuuden kiiltoa ei myöskään lisää se, että näiden asioiden sanominen ääneen koetaan marttyyrimäisyytenä ja epäjohtajamaisena valittamisena, sillä tämähän kaikki kuuluu johtamiseen. Siksi johtamisprofessori Alf Rehnin toteamus siitä, että johtaja aina epäonnistuu mutta se ei ole ongelma, onkin lohdullista. Johtajan hommaa en suosittele perfektionistille tai herkkähipiäiselle. Johtaja tarvitsee armollisuutta myös itseään kohtaan joka päivä.